Tuossapa nyt meni reilut viikko päivittämättä mitään, joten kerrataan nyt sitten kaikki.
Matkailualan lainsäädäntö. Se enrireaktio nyt on helpoin selittää näin;
Nimittäin ihan totta puhuen sanasta lainsäädäntö tulee ensimmäisenä mieleen sivukaupalla luettavaa ja mielettömästi sivistyssanoja. Ja niitä ihania ehtoja, jotka kumoaa aina toisensa ja kaikki pitäisi muistaa. Siinä olisi voinutkin hieman turhautua, jos ne kaikki olisi saanut hakea itse, mutta ne linkit oli niin mukavasti siinä tehtävänannossa. Joten kiitos siitä, tehtävä oli paljon miellyttävämpi niin. Siinä olisi voinut palaa kiinni jos ne kaikki olisi saanut itse googlettaa.
Olihan siinä luettavaa, mutta niitä sivistyssanoja ei ollut. Tai niitä toisensa kumoavia ehtoja ja porsaanreikiä. Joten niiden lukemisesta ei tullut päänsärkyä. Kaikki vastaukset löytyi helposti ilman mieletöntä hakemista ja tekstin tulkitsemista.
Joten ensireaktio ei nyt pitänyt paikkaansa. Tehtävä ei ollut paha. Ei tullut päänsärkyä, turhautumista tai edes kiirettä sen tekemisessä. Ja jonkinlainen vastaus ainakin löytyi kaikkeen, mikään ei jäänyt tyhjäksi. Se nyt taas on täysin eri asia onko ne vastaukset oikein. Mutta jotain sinne on ainakin tehty. Se on parempi kuin mitään. Luultavasti.
Sitten ensiapukurssi. Kivaa se oli käydä tuollainen - vaikkei sille kortille koskaan tulisi mitään käyttöä. Opettajakin oli todella hyvä, joten hänen luennoitiaan jaksoi kuunnella todella hyvin. Tuttuahan se oli, kaikki on käyty lukion terveystiedon tunneilla mutta kertaus on opintojen äiti tai jotain semmoista. Kyllä ne on nyt opittu.
Vaikka myöhästyinkin siltä toiselta tunnilta. Ranskalainen auto...
Keskiviikon olin lääkärissä stressaamassa koulun sijaan. Mulla siis on enkondroomia (luun sisäisiä rustokasvaimia noin maalikon ymmärrettävissä) molemmissa ranteissa ja vasemmassa olkapäässä. Yksi enkondrooma on täysin vaaraton ja oireeton, mutta niitä ei sitten pitäisi tulla enää lisää. Ja mulla niitä tosiaan on kolme. Mä en mitenkään huomaa että ne edes on olemassa, ne ei vaivaa mitenkään. Ne vaan on siinä. Mutta ne nyt kuvattiin uudestaan ja tuloksia odotellessa.
Mutta mä menen tekemään outcoming-tehtävää. Kattokaa nyt kuvia mun (viisivuotiaasta) hauvavauvastani, joka on selkävikojensa jälkeen taas kunnossa. Ulkonakin sillä oli niin mieletön vauhti päällä ettei siitä saanut hyviä kuvia.