Mä tietenkin unohdin koko ongelmani moodlen kanssa, kun ajattelin kaikkea muuta. Todellakin kaikkea muuta, koska tällä postauksella ei varmasti tule olemaan mitään tekemistä koulun kanssa. Nämä kaikki asiat vain nyt onnistuivat viemään kaiken huomion koulun käynnistä.
Eilenhän amerikkalainen rockbändi Daughtry (jonka kappale on lätkäisty tuohon alkuun) oli haastateltavana NRJ'llä ja se nyt vei kaiken huomion ihan kaikesta. Kun sattuu lukeutumaan lempibändeihini. Kunpa ne nyt vain tulisivat ihan omalla kiertueellaan Suomeen, nythän ne on Nickelbackin lämppäreinä täällä. Kaikki voisi painella ostamaan niiden albumin, koska se on hyvä ja sitten niillä olisikin oma Euroopan kiertue. Jooko.
Ja NHL'n lockout alkaa tänään, mikä on hirveää. Mä niin rakastan jääkiekkoa ja yleensä sekoan tähän aikaan vuodesta aivan täysin, mitä nyt ei tietenkään tapahdu kun kautta ei tule. Mulla menee kaikki ihan sekaisin tän takia. Mitä mä nyt muka teen kun en voi valvoa puoli neljään asti aamulla kattomalla jääkiekkoa netistä. Not cool. Tämä ei ole yhtään okei. Toi tilanne nyt on huolettanut jo siitä asti kun mahdollisuus lockoutista tuli puheeksi, mutta nyt se on ihan oikeasti totta ja nhl.comkin on niin masentavan näköinen, kun joukkueet vaan lähettää pelaajansa AHL'ään. THIS SUCKS. Sehän ei siis ole mitään uutta, että mä otan jääkiekon näin vakavasti. Odottakaa vaan kun MM-kisat alkaa, mä sekoan niin täysin että huhhuh. Te ootte vielä sitä mieltä että mä olen ihan sekaisin. Olen hieman omistautunut. Ihan vähän vaan. (ja mä en ole kannattanut suomea kahdeksaan vuoteen joten älkää edes kysykö kuinka hieno hetki se mm-kulta oli. se oli hirveää katsottavaa)
Mutta ei sitä keskittymiskykyä vienyt vain rockbändit ja jääkiekko. Tämä on sentään hyvä uutinen ilman mitään sekoilemista. Meidän koira (ei se musta mistä mä postasin aikaisemmin kuvia. meillä on toinenkin) jäi hevosen jalkoihin tossa kesällä. Siltä onneksi vain murtui kolme varvasta oikeasta etutassusta - siinä nimittäin olisi voinut käydä paljon pahemmin, koska tuokin on brasilianterrieri ja aivan säälittävän kokoinen rääpäle. Se olisi niin voinut jäädä alle pahemminkin.
Mutta tosiaan, varpaita vain murtui jotka leikattiin ja ruuvattiin takaisin paikoilleen. Se nyt on sitten loikkinut kolmella jalalla lastan kanssa - mikä on jotenkin aivan mielettömän hellyyttävää katottavaa kun se yrittää niin kovasti pysyä muiden perässä eikä pysty. Vaikka enhän minä tietenkään ole tuosta asiasta mitenkään tyytyväinen. En ole. Se oli vaan jotenkin söpöä.
Mutta siis, se hyvä uutinen on että nyt meidän tyttö kävelee jo neljällä jalalla. On se tassu jotenkin lättänä ja varpaat on vinossa, mutta se kävelee!
Mähän sanoin ettei tällä ole mitään tekemistä koulun kanssa.
Mulla on kyllä koko kone kiukutellut viikonloppuna. Se kuumenee ihan hirveästi ja hukkaa tiedostoja ja jäätyy vähän väliä muunmuassa. Milloinhan tästä pitäisi huolestua.
Mutta huomenna voisin yrittää sitä moodlea ja löytää sitten vaikka puhelimeni jos se temppuilee vieläkin. Sitä puhelintakin voisin muuten mainostaa, koska mä lopultakin ymmärsin tän ihmisten hypetyksen iPhoneen. Mun puhelimeni on tietenkin Samsung kuten jossain tuolla aikaisemmin mainitsin, mutta se on niin täydellinen.
Ja kun mä kerran mainostin jo Daughtryä, niin vedetään sitten vielä toinenkin mainos loppuun. (toi tulee niin viemään kaiken huomion ja keskittymiskyvyn ja kiinnostuksen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti